Tikille
ensimmäinen SERT Kajaanin KV-näyttelystä 15.1.2012
Tikki
hankki ensimmäisen SERT:n Kajaanin tamminäyttelyssä.
Tuomarina oli Juha Kares ja hän tykkäsi erityisesti
Tikin liikkumisesta. Tulos kokonaisuudessaan oli NUO-ERI NUK1
SA PU1 SERT CACIB ROP. Yritimme esiintyä myös ryhmäkilpailussa,
mutta siellä pääsimme vain kahdeksan parhaan
joukkoon. Tie palkintopallille jäi vielä haaveeksi.
Samassa näyttelyssä esitin myös Pupen, jonka
sijoitus oli VAL-ERI VAK1 SA PN3 VACACIB. Kokonaisuudessaan
onnistunut näyttelyreissu.
Summa
summaarum 2011
Vuosi
oli omalta kohdaltani kilpailumenestyksen kannalta varsin
kohtuullinen. Pinni haukkui kolme ykköstä ja pääsi
yrittämään lohkovalintaan saakka, mutta siellä
tulos ei riittänyt jatkoon pääsyyn. Loppusyksyn
käytin sitten aikaa metsästykseen ja nuorimmaisemme
Tuulin kouluttamiseen lintuhommiin. Tein pitkän matkan
Ruotsiin loppusyksystä, mutta siellä sopulit haittasivat
harjoittelua. Matkan jälkeen kilpailtiin Pupen ja Tuulin
kanssa. Tuuli sai haukuttu kovan AVO1 -tuloksen 89 pistettä
ja pääsi näin voittajaluokkaan. Yritimme vielä
haukkukisoissa käyntejä loppuvuodesta, mutta niissä
ei ollut onni myötä.
Kasvateista
ilahdutavinta oli Sallin voitto kansainvälisen Jaakonhaukkujen
kisassa ja CACIT sieltä. Myös Pinni sai CACIT:n
Kuhmon KV-kisassa kovalla 94 pisteen tuloksella.
Vuoden
aikana saavutettiin muutamia valionarvoja. Ensiksi Raikusta
tuli kaksoisvalio, kun se sai kolmannen SERT:n Sulkavalla
toukokuussa. Sallista tuli muotovalio sen haukkuessa AVO1
-tuloksen 30.10. Joensuussa, kun SERT:t olivat jo kasassa.
Näyttelypuolella
saatiin muutamia hyviä onnistumisia. Merkittävin
niistä lienee ollut kasvattajaryhmän BIS-KASAV -voitto
Ristijärven ryhmänäyttelyssä keväällä.
Tuuli hankki kolme SERT:ä kevään ja alkukesän
aikana.
Onnekasta
Koiravuotta 2012 !
Linkki
kameralle yksityiskäyttöön (suljettu ryhmä)